Kari Kuosmanen ja Mikko Lindroos,
olemme molemmat SKL:n pätevöimiä Tunnistusmerkitsijöitä
Kari omaa yli 25 vuoden työkokemuksen eläinten lääkinnällisestä hoidosta Helsingin Yliopistollisessa Pieneläinsairaalassa sekä yksityisellä sektorilla. Lisäksi Kari harrastanut koirien kanssa lapsesta asti. Koirien ja pentujen käsittelystä on pitkä kokemus myös oman kasvatus ja harrastustoiminnan ja näyttelyharrastuksen kautta.
Mikko on harrastunut Tiibetinspanieleiden kanssa lapsesta asti. Koirien ja pentujen käsittelystä on pitkä kokemus oman kasvatus ja harrastustoiminnan ja näyttelyharrastuksen kautta. Näyttelyissä esittämis- ja käsittelykokemusta Mikolle on kertynyt useissa roduissa. Lisäksi Mikko on aiemmin toiminut Kennelneuvoja.
Kasvatamme yhdessä Tiibetinspanieleja, Labradorinnoutajia ja Venäjänbolonka rotuisia koiria. Olemme molemmat jäsenenä useassa koira-alan yhdistyksessä, esim. Suomen Kennelliitto, Suomen Koirankasvattajat SuKoKa ry, Tiibetinspanielit ry, SKKY ry., Labradorinnoutajakerho ja Venäjänbolonkat ry.
Asumme Nurmijärvellä ja voimme matkustaa luoksesi siruttamaan pentueesi tai yksittäinen koirasi.
Tunnistusmerkinnässä koira saa niskanahan alle mikrosirun, jonka avulla koira voidaan indentifioida scannerin eli mikrosirunlukijan avulla. Tunnistusmerkintä on yksi SKL:n rekisteröinnin ehdoista. Käyttämämme sirut ovat kansainvälisen ISO 11785 -sekä 11784-standardin mukaisia ja luettavissa kaikilla standardia noudattavilla lukulaitteilla.
Pentueen mikrosirutus vaivatta kotonasi eläinlääkäriä edullisempaan hintaan! Uudet hinnat voimassa 10.1.2023 alkaen.
-Sirutus: 20,00€/koira
-Lisäksi 0,43€ kilometkikorvaus autolla liikkumisesta. Kohtuullisen matkan päähän lähialueille en peri kilometrikorvausta.
(Sovi kilometrikorvauksesta aina tapauskohtaisesti.)
-Maksutavat: käteinen, mobilepay tai korttimaksu.
-Säästät aikaa ja vaivaa sirututtamalla pentueen kotonasi. Halutessa pentueen voi toki tuoda luoksemme. Sirutamme kaiken rotuiset pentueet, myös monirotuiset.
Sirutus voidaan tehdä pentujen täytettyä 5 viikkoa. Käytämme Kennelliiton OmaKoira-verkkopalvelua ja vahvistamme tunnistusmerkinnät sinne heti.
-Suomen Kennelliiton OmaKoira-verkkopalvelu tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden pentueen nopeaan sähköiseen rekisteröintiin.
Miksi koiran mikrosirutus?
– Koiran karatessa sirutetun koiran omistajatiedot ovat 24h/vrk löydettävissä mikrosirun perusteella Kennelliiton KoiraNet-palvelusta.
– Kaikki Suomen Kennelliiton rekistereihin merkittävät koirat on SKL:n päätöksen mukaan 1.1.2009 alkaen oltava tunnistusmerkitty ennen rekisteröintiä.
– Eläinten maasta vientiä ja tuontia valvovan Ruokaviraston mukaan 3.7.2011 alkaen Suomen rajan yli kuljetettavan eläimen on oltava tunnistusmerkitty mikrosirulla (EU asetus n:o 998/2003).
OmaKoira-palveluun kirjautuminen: http://www.kennelliitto.fi/kennelliitto/koiranet-verkkopalvelut/omakoira-palvelu
Ota yhteyttä, jos tarvitset tunnistusmerkintää pennuillesi tai yksittäiselle koirallesi!
Kari Kuosmanen (Tunnistusmerkitsijä) 050-3007792 kennel.flyingcarpets @ gmail . com
Mikko Lindroos (Tunnistusmerkitsijä) 040-7099795 kennel.qigongs @gmail . com